Rokaleiden kasvuryhmä

Rokaleet (Rocamboles). Rokaleiden valkosipuliryhmään kuuluu kymmeniä eri lajikkeita. Suomesta voidaan sanoa että se on rokaleiden valtakunta kun puhutaan kynsilaukasta. Siperialaisen marmoriinien ohella rokaleet ovat hyvin viljelyvarmoja aina Meri-Lappia myöten. Harrastajien ja pienkasvattajien keskuudessa ryhmän Iso venäläinen on ollut eniten viljelty lajike näihin päiviin saakka.

Nimitys ”rokale” on syntynyt ekonomisen kielenkäytön vaateesta, ainakin jossain päin Suomea sanat pyrkivät lyhentymään. Sanan angloamerikkalainen muoto juontaa ranskalaiselta kielialueelta, jossa se on viitannut varsin yleisellä tasolla tietynlaiseen valkosipuliin. Rocambolella ja tälle kasvuryhmälle ominaisella tuplalatvakiehkuralla ei liene merkityksellistä yhteyttä. Suomalaisessa yhteydessä sitä voi verrata lähinnä 50-luvun rock ’n rollin vauvakieleen. Se ei viittaa mihinkään kyseenalaiseen retkuun, sitä voi verrata vaikkapa Little Richardin laulun Tutti Frutti ilmaisuun "A wop bop a loo bop a lop ba ba." Rokale mikä rokale! Ja onhan Rokaleissa Rokkia jos missä!

Kuten Engeland jo epäili, rokaleet voidaan jakaa useampaan alaryhmään. Niistä voitaisiin käyttää nimityksiä paksut maalaispojat, ryhdikkäät ja hienohelmat. Monen harrastajan on vaikea erottaa rokaleita ja marmoriineja. Ne erottaa helpoiten raapia avaamatta juuri rokaleiden roikkuvasta toispuoleisuudesta. Rokale on kuin ihminen, jonka toinen pakara on tuplasti suurempi. Tämä persepuolisuus pätee myös siroihin hienohelmoihin. Rokaleelle on ominaista kukkavarren tuplakiehkura ja suurikokoiset kloonit. Jotkin rokaleet voivat tehdä jopa 12 lehteä, ja joskus jopa toisen kukkavarren kun ensimmäinen on leikattu pois. 

Kaikki on tietysti suhteellista ja mitä joku arvostaa, sitä joku toinen voi katsoa kriittisellä silmällä. Rokaleet ovat humussyöppöjä ja vaativat kokemukseen pohjaavan arvion mukaan 50% enemmän humusta ja ravinteita tuotettuun grammaan nähden kuin esimerkiksi siperialaiset marmoriinit. Parhaimmillaan 100 gramman kuivapainon tuottava Ison venäläisen juuri maasta korjattu kasvi voi painaa kaikkine lehtineen ja kukkavarren tynkineen 350-380 grammaa. 80 kuivagramman tuottavan siperialaisen marmoriinin vastaava painaa n. 250 grammaa. Lisäksi isokokoiset valmiit rokaleraapit ovat usein tupla- ja triplakyntisiä. 

Rokaleet ovat posliinien ohella varsinainen keittiömestarin unelma, isoja kynsiä on helpompi käsitellä. Isojen rokaleiden kynsien maku on kuitenkin aika yksitotinen. Niissä on kyllä väkevyyttä ja polttavuutta, mutta joskus ne ovat hieman puisevia. Tämä pätee erityisesti Isoon venäläiseen. Tuotteena se on parhaimmillaan kun sen paino jää alle 80 gramman. 

Kasvuryhmän lajikkeiden kirjo on suuri. Tämän huomaa erityisesti jos pitää kädessään yhtäaikaa Ison venäläisen edustajaa, Spanish Rojaa ja Karpaatialaista. 

Tunnettuja paksujen maalaispoikien edustajia ovat Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Ivan ja Suomessakin varsin tunnettu ukrainalainen Ljubasha. Ryhdikkäiden paras edustaja on ilman muuta Saksan punainen. Hienohelmoihin lukeutuvat Spanish Roja, Karpaatialainen ja Tristan. 

Iso venäläinen liittyy olennaisesti ns. Alexandra-kysymykseen. Suurella varmuudella voitaisiin sanoa, että ns. alkuperäinen Alexandra on Iso venäläinen. Mutta jos asiaa tarkastellaan ”oikeusteknisesti”, näyttö ei ole riittävä. Päätodistajan lausunto on jossain määrin epälooginen ja jää aihetodisteen asemaan. Alexandra-nimikkeellä myydään edelleen seuraavia lajikkeita: Iso venäläinen, Punainen venäläinen, Saksan punainen, ainakin kolmea erilaista marmoriinikantaa ja yhtä lasikasta. Nyttemmin ongelma on tiedostettu ja esimerkiksi Hyötykasviyhdistys ei enää myy valkosipulia Alexandra-nimikkeellä.