Kasvatus-, ja viljelyopas — Orgaaninen käsityömentelmä.

 

Kun lähdet kasvattamaan valkosipulia, ota lähtökohdaksesi se, että kaikki kannattaa aloittaa pienessä mittakaavassa. Taito, tieto ja kokemus karttuvat vuosien mittaan. Et voi lähteä liikkeelle tekemällä suuren hyppäyksen. Jos haluat kahden tuhannen kynnen pientuottajaksi, tarvitset siihen neljä vuotta aikaa. Jos teet sen kärsivällisesti ja kestävällä tavalla huomaat olevasi ystäväpiirissäsi arvostettu asiantuntija, ja saat helposti tuottamasi tavaran kaupaksi. Kasvattamasi  valkosipuli mielletään myös erikoistuotteeksi josta halutaan maksaa siitä kuuluva hinta. Pientä lisätuloakin siis saat. Tämän sivun lopussa puhumme ns. neljän vuoden mallista.

Viljelypaikka

Suomen mittakaavassa voidaan puhua ulkoisista ja laadullisista kasvutekijöistä. Suomi on pitkä maa varsinkin keväällä ja kasvuvyöhykkeitä on useita. Ulkoisilla tekijöillä tarkoitamme tässä kohden maantieteellisiä ja ilmastollisia tekijöitä yleensä ottaen. Valkosipulia voi kasvattaa kaikkialla Suomen alueella, mutta vain muutama lajike menestyy napapiiriin pohjoispuolella. 
 

Laadullisilla kasvutekijöillä tarkoitamme kulloisenkin kasvatuspaikan olosuhteita, maastoa, maaperää ja ennen kaikkea sijaintia aurinkoon nähden. Ihanteellisin kasvupaikka on loivasti etelään viettävä rinne jonka maannostyyppi on hiekkamulta. Savimaakin on tarkoitukseen sopivaa ja ravinteikasta, mutta silloin joutuu rakentamaan orgaanisista aineksista tuotantokerroksen josta kohopenkit valmistetaan. Myös sadonkorjuu on savimaassa työläämpää. Jos avomaata ei ole tarjolla mittavammassa määrin, lavakaulus on oikein hyvä vaihtoehto. 
 

Valkosipulia voi kasvattaa periaatteessa missä tahansa, mutta kysy toki lupa jos menet vaikka kaupungin viheralueille. Ruuantuotannon vallankumous ei ole aivan niin pitkällä. Pienen mittakaavan kasvatuksessa et paljoa alaa tarvitse mutta jos haaveilet suuremman kasvatuksen mittakaavasta tarve on suurempi.

 

 

Lajikkeiden valinta ja lisäyskynsien hankinta
 

Suomesta saa nykyään hankittua suurimman osan maailmalla tunnetuista lajikkeista. Jotkut lajikkeet pärjäävät hyvin kaikkialla, mutta jotkin eivät juuri menesty Salpausselän pohjoispuolella. Jopa Kreolien kasvuryhmän lajikkeet on saatu kasvamaan hyvin Varsinais-Suomessa, Etelä-Satakunnassa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Ahvenanmaalta meillä ei ole ns. dataa mutta voidaan pitää varmana asiana että siellä kasvuolosuhteet olisivat kaikkein parhaimmat.

Suomessa on perinteisesti kasvatettu Rokaleita; Iso venäläinen on ollut viljellyin lajike näihin päiviin saakka. Toinen varma ja menestyvä lajike on ns. Siperialainen marmoriini, monine lajikkeineen ja kantoineen.
 

Lajikkeiden valinnassa kannattaa kääntyä kokeneen harrastajan puoleen. Sopiva aloituspaketti voi sisältää muutaman raapin tärkeimmistä kasvuryhmistä vaikkapa seuraavasti:
 

2 raapia lajikkeesta Rokaleista. Iso venäläinen. Noin 10 kynttä.

2 raapia jostain venäläisestä/siperialaisesta marmoriinista. Noin 10 kynttä.


1 raapi jostain aikaisesta ja oloihimme kotoutetusta turbaanista. Noin 6 kynttä.


2 raapia lasikkaista. Aikainen lajike ja myöhemmin tuleentuva. Noin 12 kynttä.


1 raapi jostain raitisten ryhmään kuuluvasta lajikkeesta. Noin 6 kynttä.


1 raapi oloissamme hyvin kasvavasta posliinista. Noin 4-5 kynttä.


1 raapi artisten kasvuryhmän lajikkeesta. Noin 5-6 kynttä.


1 raapi oortien joukosta. 5-6 kynttä. 
 

Em. valikoimassa on jo kattavasti koko valkosipulin kirjo. Jos kuitenkin haluat pitäytyä vain yhdessä tai muutamassa lajikkeessa, löydät kyllä tuottajan jolta saat haluamasi määrän toivomaasi lajiketta.
 

Lajikkeiden valinnassa on tärkeää että teet hankinnan tuottajalta joka on kotouttanut kasvin Suomen oloihin. Tavaran toimittajan pitäisi pystyä kertomaan luotettavasti mikä lajike on kysymyksessä. Tärkeää on myös tietää sen alkuperä ja viljelymenetelmä.

Maan valmistelu ja lannoitus
 

Maan tulee olla riittävän syvään muokattua ja ilmavaa. Monelle kokeneellekin kasvattajalle on ollut yllätys se, että valkosipuli tekee valtaisat juuret jotka ulottuvat lajikkeista riippuen jopa 60 sentin syvyyteen ja vaakatasossa puoleen metriin. Allium-suvun kasveille, siis sipuleille, on ominaista heikko kyky ottaa ravinteita maasta. Niinpä ne tarvitsevat paljon juurimassaa. Aloittelevan kasvattajan ei kannattaisi stressata maan suhteen sillä kasvupaikan kuin kasvupaikan voi valmistella kuntoon varsin helposti ja pienellä vaivalla jos liikutaan alle sadan kynnen aloituksessa. 
 

Tavallinen puutarhamaa ei vaadi paljon vaivaa ensimmäisenä vuonna, mutta savimaa toki enemmän. Valkosipuli on humussyöppö joten kompostimultaa tarvitaan aina. Hyvässä puutarhamaassa ei koskaan voi olla ”liikaa” hiekkaa. Hyötyeläinten kompostoitu lanta on, kuten kaikki varmaan tietävätkin, hyvää maanparannusainetta. Kananlantaa ja merilevää sisältävä luonnonlannoite on osoittautunut monella kasvattajalla hyväksi ratkaisuksi. Valkosipulille, kuten muillekin allium-kasveille, sopivaa terästettä on puuntuhka.
 

Moni kasvattaja sortuu tietämättään ylilannoittamiseen. Jos kasvatuspaikkaan laitetaan liikaa (luonnonmukaistakin) lannoitetta, se voi väkevöityä liikaa. Tässä yhteydessä puhutaan liian rikasteisesta maavedestä. Allium-kasvien juuret menevät helposti tukkoon ja kasvi kokee stressiä. Kasvi löytää yllättävän helposti ravinteita vaatimattomaltakin näyttävässä kasvupaikassa. 
 

Ensimmäisenä vuonna ja pienellä aloitusmäärällä pääsee helpolla. Pitää muistaa, että parasta lannoitusta on aina se että juurien kasvulle turvataan hyvät olosuhteet. Maan tulee olla hyvin vettä läpäisevää ja kuohkeaa pinnaltaan. Hyvä kasvattaja ei saa unohtaa tärkeimpiä työtovereitaan eli maan ahkeria matosia. Lierot eivät juuri vapaahetkiä vietä ja niinpä heidän sisuksiensa läpi kulkee vuorokaudessa kahdeksankertainen massa heidän omaan tilavuuteensa nähden. Lierojen herkkua on lehtikomposti. Pakkosiirtolaisuus voi kalskahtaa kauhealta termiltä mutta kastematoja voi siirtää huoletta paikasta toiseen ja hyvin rakennettu kasvualusta lähtee jo syksyllä kehittymään kun sinne tuo uusia ”vakituisia” asukkaita. 

Maaperäanaalyysiä ei kannataa tehdä jos kyseessä on pieni viljely/kasvatusala. Maan ph-arvon voi toki mitataa. Sen tulisi  oll hieman alle 7. Maaan happamuutta voi luonnollisesti säätää kalkin avulla.

                        
Istutus ja sen ajankohta
 

Jos sinulla on jo ensimmäisenä vuonna lisäysmateriaalia ja se on oikein kuivattua kamaa niin olet onnekas. Ja jos vielä osaat laittaa sen maahan oikeaan aikaan on menestyksesi taattu. Suomessa on totuttu hokemaan ”istutus maahan kun se on riittävän kylmää ja juuri ennen lumentuloa”. Käytäntö on ollut monellakin tavalla väärä ja kasvin luontaisen käyttäytymisen vastainen. Jos istutus tehdään oikein valmisteltuun paikkaan ei ole varaa homehtumisesta. Oikein kuivatettu kynsi tekee juuret kasvupaikassaan jo lokakuussa ja vaipuu sitten odottaman kevättä. Tietenkin Turbaanien kasvuryhmän lajikkeet ovat aina vähän eri mieltä. Jos talven tulo viivästyy niin ne lähtevät versomaan jo joulukuulla. Jokaisen kasvattajan tulisi ymmärtää mitä jäljittely tarkoittaa ja miten se on valkosipulin kasvulle jotain hyvin olennaista. 
 

Tässä vaiheessa tätä lukiessasi pitää muistuttaa yhdestä asiasta joka helpottaa elämääsi kasvattajana ensimmäisenä vuonna ja ainaa siitä eteenpäin. Valkosipulin kasvattajan pitää todellakin sisäistää mitä tarkoittaa:                                           

 

                                                                           Aromoodi

Istutustaajuus ja syvyys herättää aina keskustelua. Kasvi vaatii paljon valoa. Eteläisimmässä Suomessa kohopenkissä voi ihan hyvin olla neljä kasvia rivissä ja rivien väli on löysän vaaksan mittainen tai kahden kämmenenvälin mittainen. Näin 70 senttiä leveään kohopenkkiin mahtuu riviin neljä kynttä ja penkkimetrille yhteensä 20 kynttä. 
 

Viljelyalan tarvetta ja penkkien järjestelyä voi hahmottaa aarin kokoisen alan vaatimuksesta. Yhden aarin alalla voi kasvattaa 1400 kasvia ja tavoitella siltä 100 kilon satoa jos tähtäimessä on 70 grammaiset raapit. Tällöin tarvitaan seitsemän 65 sentin levyistä penkkiä. Penkkien väliin on syytä jättää 60 senttiä leveä käytävä. Yksi noista käytävistä voi tässä mallissa olla metrin levyinen isompi huoltokäytävä.

Käsin tehty istutus on ainoa kestävä vaihtoehto orgaanisessa viljelyssä. Kynsi istutetaan kanta alaspäin noin neljän sentin syvyyteen. Kasvuryhmäkohtaisia poikkeuksia ovat tosin artiset ja silveriinit jotka on syytä istuttaa hieman syvemmälle. Huolella valmisteltuun penkkiin pystyy harjaantunut kasvattaja istuttamaan tunnissa 900 kynttä. Kahden henkilön työpari selviää yhdessä päivässä 12 000 kynnen urakasta.

Sopivat lisäyskynnet valitaan keskikokoa hieman suuremmista raapeista kun puhutaan kovaniskoista. Suomen oloissa Posliinit muodostavat poikkeuksen sillä lisäykseen pitää aina valita suurimpien raapien kynnet. Aasialaisten ja Kreolien suhteen isot kynnet ovat välttämättömiä ja sama pätee myös kehitettäviin Turbaani-kantoihin. 

Kattaminen
 

Hyvänkin valmistelun jälkeen voi tulla suuri katastrofi. Äkkijäätyminen tuhoaa hyvänkin alun. Maassa kasvun aloittaneet kynnet kestävät kovaakin kylmyyttä ja umpijäisen lähiympäristön jos ne saavat mukautua talven tuloon hitaasti. Maa ei koskaan jäädy alhaalta käsin joten uhka tulee ilmakehästä. Uhan voi torjua kasvuston kattamisella. Ei voida sanoa mikä on parasta kattamiseen soveltuvaa ainesta. Kysehän on siitä että kasvupaikka eristetään ilmavasti. Joku menestyy lehtikatteen kanssa ja joku hifistelee hamppusilpulla. Suuremmassa mittakaavassa olkisilppu on helppo ratkaisu. Jokainen kasvattaja löytää kyllä sopivan ratkaisun kulloiseenkin tarpeeseensa.
 

Keväällä ei kannata olla huolissaan jos tilanne näyttää tältä:

Kevätlannoitus
 

Keväällä kasvattaja kantaa huolta varsinkin typensaannista. Orgaaniseen viljelyyn voi joidenkin mielestä sopia lisätypen antaminen teollisen urean muodossa. Lisätypen teollinen tuottaminen, Haber-Bosch menetelmä, ei ole ympäristö-ystävällisin menetelmä, mutta onko lietelannan käyttö sen eettisempi? Lisätyppi on tarpeeton jos kasvatuspaikka on voitu valmistella orgaanisesti usean vuoden aikana. Jotkut vannovat nokkoskäytteen nimeen ja jotkut antavan liotettua kananlantaa ja merilevää. Monet vannovat viherlannoitteen eli lähinnä ruohosilpun nimeen. "Pelto opettaa kasvattajaa," kuten Ron L. Engeland jo aikoinaan sanoi. Jokainen saa viime kädessä luoda oman kasvatusmenetelmänsä. Pääsääntöisesti eri kasvattajien menetelmät muistuttavat kuitenkin toisiaan.
 

 

 

Nyt ole lukenut viljelyopasta jo näin pitkälle on pienen kevennyksen aika. Kun joskus kasvatat valkosipulia voit lähettää asiakkaillesi ja ystävillesi pienen hauskan tervehdyksen kuten Sandberg teki vuonna 2019. 

                                          Joulutervehdys 2019

 

Rikkakasvit
 

Rikkakasveilla on oma käsityksensä tehtävästään ja viime kädessä ne haluavat olla menestyviä, hedelmällisiä ja täyttää maan. Mitään diiliä et voi niiden kanssa tehdä, joten niiden kohtalo on kuitenkin väistyä kasvualueelta. Orgaaninen viljelijä hoitaa rikkaruohot pois päiviltä mekaanisesti eli kitkemällä. Polttaminen on kovin epäeettinen menetelmä. Kitkemiseen harjaantuu ja vaikka viljelmällä olisi 300 metriä penkkejä, pystyy yksi ihminen hoitamaan urakan päivän aikana. Metrin pätkän puhdistaa minuutissa ja jokainen voi laskea kuinka paljon aikaa isompi metrimäärä vaatii. Rikkakasvit varastavat kasvulta vesivaroja ja kasvuenergiaa varsinkin kukkavarsien leikkaamisen jälkeen. Jos tämä työvaihe laiminlyödään, voidaan tulevan sadon volyymistä menettää viimeisen viikon aikana jopa 10-15 prosenttia. 

 

Kastelu
 

Paras kastelija on tietenkin henkilö nimeltään Sade. Harva pääsee kuitenkaan toimivaan kastelusopimukseen hänen kanssaan, joten keinokastelu on tarpeen sellaiselle vesisyöpölle kuin valkosipuli. Aron olosuhteissa tuntemamme luonnollisesti kasvava valkosipuli oli pienikasvuinen kituuttelija mutta ihmisen hoivissa se kasvaa moninkertaiseen kokoon. Vettä tarvitaan paljon ja nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että yhtä penkkimetriä kohden tarvitaan toukokuun alusta lähtien 10 litraa vettä viikossa. Kastelun voi hoitaa tietenkin monella tavalla ja kun hoidettavana on 400o kasvin viljelmä on sprinkleröinti varmasti perusteltu ratkaisu. Sadevesi on parasta ja sitten kaivo- tai vesijohtovesi. Tehomaatalouden alueella ei ole suositeltavaa käyttää jokivettä joka on lannoitteiden pilaamaa ”fosforivelliä”. Sellainen vesi väkevöittää maan ja tukkii valkosipulin herkät juuret. 

                                

Kukkavarsien leikkaaminen
 

Vaikka valkosipuli on ollut näihin aikoihin saakka tietyllä tavalla epämääräinen kasvi jonka arvoa ei ole ymmärretty, on se kuitenkin ihmisen viljelemistä kasveista vaativin. Jos sitä ei hoideta, taantuu se pieneksi ja vaivaiseksi kasviksi hukkuen muiden joukkoon. Se vaatii kukoistaakseen paljon työtä ihmisen toimesta.  Yksi tärkeä työvaihe on kovavartisten valkosipulien suhteen kukkavarsien leikkaaminen. Jos kukkavarret jätetään leikkaamatta menetetään raapin koossa jopa 20-30 prosenttia kasvuryhmästä riippuen. Poikkeuksen tekee Aasialaisten kasvuryhmä. 

 

Kukkavarret, "skeipit," leikataan varhaisessa vaiheessa vielä niiden ollessa kiehkurallaan. Kyse on välisadonkorjuusta sillä kukkavarret ovat suurenmoinen kulinaristinen sesonkiherkku. Osa kukkavarsista jätetään leikkaamatta jotta saadaan latvaklooneja kannan lisäämiseen ja uudistamiseen. Leikkaamaton kukkavarsi toimii myös indikaattorina mitä tulee varsinaiseen sadonkorjuuseen. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa että kun kukkavarsi on lähtee suoristumaan, sadonkorjuuseen on aikaa noin 8 vuorokautta.
 

Kynsilaukkatanssiaiset voi päästä kokemaaan ehkä yhden kerraan eläessään jos odottaa kärsivällisesti.

                                  

 

Sadonkorjuu
 

Eri kasvuryhmät tuleentuvat eri aikoina ja pääsääntöisesti voidaan sanoa järjestyksen Suomen oloissa olevan seuraava: turbaanit, aasialaiset, lasikkaat, marmoriinit, rokaleet ja posliinit ja seassa oortit järjestyksensä mukaan. 
 

Yksi vanhan liiton kasvattajien hokemista on: ”Sadonkorjuu alkaa kun kaksi alinta lehteä on kellastunut”. Väite on luvalla sanoen idioottimainen. Näinhän on asian laita hyvässä kasvustossa jo kesäkuun puolivälissä! Oikea tapa on laskea vielä kunnossa olevien lehtien lukumäärä latvustosta lähtien. Tällä tavalla näet sen kuinka monta ehjää kuorta tuotevalmiiseen raapiin tulee.
 

Maasta nostettua valkosipulia ei saa pitää auringossa hetkeäkään. Puhdistaminen tehdään varjossa ja yleensä riittää jos vielä elossa olevasta kasvista poistetaan 1-2 lehteä. Kasvit niputetaan koosta riippuen 4-8 yksilön kimppuun. Lehdet taivutellaan hellävaroen ja tehdään väljä sidos luonnonmukaisella sidostarpeella. Tulee muistaa että kasvi on vielä elossa vaikka onkin kokenut jotain jota ihmisen kohdalla voitaisiin pitää vakavana liikenneonnettomuudesta johtuvana tilana. Olet kokenut vakavia ruhjeita ja saanut muutaman luunmurtuman. Lisäksi kolme viikkoa aiemmin sinulta ja lähisukulaisiltasi on amputoitu tärkeä ruumiinosa. Tässä videossa käydään läpi muutama asia sadonkorjuuseen liittyen.

Kuivatus
 

Lyhyt oppimäärä: 

Kuivatus voidaan tehdä yhdellä jatkuvalla kuivatuksella taikaksivaiheisesti. Jos on käytössä suojainen varasto tai peräti vanha riihi niin kuivatuspaikan voi rakentaa sinne. Ilmanvaihto  on tärkeää ja mitä korkeammalle lattianpinnasta valkosipuli saat sen parempi. Kuivauksen ensimmäisessä vaiheessa valkosipulit pidetään nipuissaan 4-5 viikon ajan. Jos kuivausaikana on lämmintä voi peruskuivaus riittää. Jatkokuivatuksessa raapit irroitetaaan kuivaneesta kasvista ja laitetaan vaikka koreihin ja kuivataan muutaman päivän 30-35 asteen lämmössä. Kasveille voi soittaa rauhoittaavaa musiikkia tai kutsua paikalle laulajan:                                                      

 

                          Kynsilaukka-farmarin tango

                                              
 

Laajempi oppimäärä: 

Maasta nostetut ja niputetut kasvit laitetaan siis saattokuivatukseen tilaan jossa on lämmintä ja ilma kiertää hyvin. Kasvit eivät saa olla suorassa auringonvalossa. Jos kasvit jäävät auringonvaloon ja ne läkähtyvät. Tärkeät entsyymit kuolevat ja sillä on vaikutusta tuotteen valmiiseen makuun. Väärin kuivattu valkosipuli maistuu suhteellisesti ottaen samalta kuin suomalaisten suuresti rakastama entisaikojen valkoviini Soave. Se oli rutikuivaa ja parkkisen makuista, kuin juoksevaa hapankorppua. Uusi Soave joka on valmistettu lämpökontrolloidun tankkikäymisen menetelmällä on sitten aivan eri asia.
 

Jos lämmin kausi jatkuu sadonkorjuun jälkeen, riittää yksivaiheinen kuivatus. Muutoin pitää turvautua riihimenetelmään tai vastaavaan. Toisin sanoen kyse on loppukuivatuksesta. Joillekin lajikkeille on syytä tehdä  varren aliseen kohtaan tehdään pieni viilto että kuivaminen edistyy.   

 

Ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa menetelmää sillä käytettävisssä olevat tilat asettavat aina omat vaatimuksensa. Paras ja toimiva ratkaisu löytyy kokeilemalla ja kyselemällä neuvoja kokeneemmalta kasvattajalta. Kun aloittaa riittävän pienestä huomaa olevansa asiantuntija muutaman vuoden jälkeen ja sitten pääset opastamaan jo muita. 

Syventävä oppimäärä: 

Oikeanlainen kuivatus 

Pystyynkuivattua kynsilaukkaa 

 

 

                                      
Trimmaus
 

Trimmaus tarkoittaa kuivatetun valkosipulin kunnostusta jakelua varten. Lyhyesti sanoen kyse on varresta irrottamisesta ellei ole tehty loppukuivatusta. Toimenpiteet ovat seuraavat; parta poikki ja rypyt pois. Kuivanneet juuret leikataan irti ja kuorimista jatketaan siten että saadaan yksi virheetön kuori. Asian voi sanoa monimukaisesti mutta tähän pätee se mitä on opetettu sotilasaseen piipun puhdistamisesta kasarmi-lolosuhteissa: ”Odotetaan että ase on lämmennyt huoneen-lämpöiseksi. Sitten puhdistetaan piippu ja öljytään se.” Trimmaus on aina sykähdyttävä toimenpide oli käsiteltäviä raapeja sitten kymmeneen tai tuhat. Ja pitää muistaa että työ tekijäänsä opettaa. 

                                   

Säilyttäminen
 

Oikein käsitelty valkosipulin raapi säilyy kasvuryhmästä ja lajikkeesta riippuen jopa seuraavan vuoden heinäkuulle saakka. Asiasta on niin monta mielipidettä kuin on kasvattajaakin, mutta nyrkkisääntö on siinä että ideaali ympäristö on valolta suojattu paikka. Ilman suhteellinen kosteusprosentti on alle 40% ja lämpötila noin 18 astetta. Iso saviruukku jossa on kuivia akanoita oli jo roomalaisille tuttu menetelmä

                                  

Tuholaiset ja taudit 

Tuhohyönteiset ovat tietenkin tuhohyönteisiä ihmisen ja hänen pyrkimyksiensä näkökulmasta katsoen. Valkosipulin kasvattajalle ongelmia aiheuttavat sipulikärpänen ja sipulikoi. Niiden kanssa on tultava toimeen. Ystävällinen puhe ei auta ja niinpä on turvauduttava moniin konsteihin joista paras on ennaltaehkäisevä valmistautuminen. Jos sekään ei auta, ainoa kestävä tapa on mekaaninen torjunta. Kestävä tapa on viljellä kasvupaikan välittömässä läheisyydessä punasipulia tai aivan tavallista sipulia. Kun tavallista sipulia on tarjolla jo toukokuulla niin etenkin sipulikärpänen valitsee sen mieluummin. 
 

Näiden kahden veijarin torjunnassa auttaa se että kasvatus ja viljely aloitetaan pienessä mittakaavassa. Tuholaiset saadaan kiinni jo varhaisessa vaiheessa. De Re Allii Sativin koeviljelmällä oltiin vallan nopean kynsimäärän kasvatuksen jälkeen (Vuosittain skaalassa kynsien lukumäärän suhteen: 2013=10 kynttä — 2014=113 kynttä — 2015=1324 kynttä—2015=2700kynttä)  vuonna 2017 tilanteessa, jossa sadonkorjuuvaiheessa ja kuivatusta valmisteltaessa sipulikärpäsen toukkia piti tuhota käsin noin 300o kappaletta. Mutta sen jälkeen tuo kaveri onkin ollut perin harvinainen häirikkö.
 

Kasvitauteihin ja niiden torjuntaan pätee kaksi nyrkkisääntöä. 
 

I Ennaltaehkäisy on paras menetelmä. Hanki lisäystavara luotettavalta kasvattajalta ja vaadi takuu siitä että hän tuntee tuotteen ja viljelymenetelmän. Kysy vaativaan sävyyn onko viljelyssä käytetty lietelantaa.
 

II Tarkkaile kasvustoa. Epäterve kasvi tai kasvusto kielii jostain vakavasta. Tässä vaiheessa ota yhteyttä johonkin asiantuntevaan kasvattajaan jolta saat neuvoja. Pelto on aina paras opettajasi mutta joskus tarvitaan nöyryyttä ja toisten apua.