Eri valkosipulityypit — Engelandin järjestelmä pienin tarkistuksin

 

Eri valkosipulityypit eli kasvuryhmät 

 

Engelandin järjestelmä pienin tarkistuksin

 

Yhdysvaltalainen orgaaninen viljelijä Ron L. Engeland tutki yli kahdenkymmenen vuoden ajan kynsilaukan eri lajikkeita, ja hän kokosi myös yhteen kaiken tietämyksen mitä kasvin eri lajikkeista tiedetään. Parhaimmillaan hänellä oli kasvatuksessa jopa 200 eri lajiketta. Ehkä olisi parempi kuitenkin puhua tunnisteista, sillä matkan varrella eri nimikkeet osoittautuivat samaksi lajikkeeksi. Samanlaisiin johtopäätöksiin voi suuren lajikemäärän omistava harrastaja tänäkin päivänä päätyä. Esimerkiksi De Re Allii Sativin koeviljelmällä on voitu päätyä siihen että marmoriinien kasvuryhmään luokitellut lajikkeet/kannat Havran, Petrovski ja Hummuli ovat aivan sama lajike.

 
Tutkiessaan ja havainnoidessaan eri valkosipuleita päätyi Engeland luokitukseen, jossa oli kymmenkunta eri kasvuryhmää. Kasvuryhmistä voidaan aivan hyvin käyttää nimeä geneettinen suurtyyppi ja aivan oikeutetusti voidaan todeta että kyseessä on eräänlainen haploryhmä. Engeland päätyi seuraavaan luokitukseen:
 
Raitiset (Purple Stripes) muodosti joukon kynsilaukkoja joilla oli selkeästi muista erottuvat tunnisteet. Raitisilla on kuorissaan purppuraraidat ja sen kukkavarren kiehkura ei tee täyttä ympyrää. Kynsissä on pitkät antennit ja latvakloonit ovat pieniä ja suippoja. Engeland ei suoranaisesti missään yhteydessä puhu raitisten raapin ainutlaatuisen tiiviistä pakkauksesta ja toisiinsa liimautuneista kynsikalvoista. Tiukka pakkaus ja toisiinsa liimautuneet kynnet ovat kuitenkin yksi tunniste joka auttaa erottamaan kasvuryhmän muista paremmin.

Kun ensimmäiset kynsilaukkoja koskevat dna-tutkimukset tehtiin, saatiin selville että kyseessä on kynsilaukkojen kantamuoto josta kaikki muut kynsilaukat tavallaan periytyvät. Tutkimukset osoittivat myös sen että ns. villikynsilaukka eli Allium Longicuspis kuuluu kiistattomasti Raitisten ryhmään.
 
Marmoriinit (Marbled Purple Stripes) ovat läheistä sukua raitisille. Monta tekijää erottaa ne kuitenkin toisistaan. Latvakloonit ovat paljon suurempia mutta kiehkura on suurin piirtein samanlainen. Raapin pakkaustapa on erilainen ja kynnet suurempia ja pulleampia. Päällimmäisten lehtien kuviointi on marmoriläiskäinen ja purppurainen. Jotkut marmoriinit voidaan pakkaustavan, kynsien muodon ja raapin ulkonäön perusteella luokitella omaksi alaluokakseen. Havran/Petrovski on tästä ryhmästä oma esimerkkinsä.
 
Rokaleet (Rocambole)on oma ryhmänsä ja se selkeä tunniste on täyden ympyrän tekevä kukkavarren kiehkura. Rokaleet tuottavat kaikista suurimmat latvakloonit ja lajikkeet tarvitsevat kaikista suurimman vihermassan raapien tuottamiseen. Rokaleiden ja marmoriinien raapit on loppujen lopuksi helppo erottaa toisistaan toispuolisuuden ja kukkavarren kasvusuunnan perusteella. Rokale on ns. persepuoli. Joka halua etsiä grammoja ja kiloja valitsee jonkin rokaleen päälajikkeekseen.
 
Posliinit (Porcelains) tunnistaa valkeista kuorista ja kukkavarren sydänkiehkurasta. Latvaklooneja on runsaasti. Posliinit tuottavat yleensä vain 4-5 suurta kynttä. Posliinit voivat tuottaa varsin isoja raapeja, mutta näyttää siltä että posliinit ovat lauhkeimpien vyöhykkeiden kynsilaukkoja. Posliineja kasvatettaessa lisäykseen käytettävien kynsien koolla näyttäisi olevan merkitystä enemmän kuin muilla kasvuryhmillä. Pohjoisissa olosuhteissa eli tässä tapauksessa Suomen eteläisimmillä alueilla näyttäisivät jotkut posliinit muuttavan kasvutapaansa. Kynsien lukumäärä kasvaa ja raapi muistuttaa enemmän marmoriineja ja rokaleita. Voidaan puhua rocamboloivista posliineista mutta termi ei ole välttämättä osuvin.
 
Artisten (Artichokes) kasvuryhmän lajikkeiden viljelyvolyymi on maailman suurin. Artiset menestyvät pääsääntöisesti hyvin Suomen oloissa ja jotkut lajikkeet sopivat hyvin kevätistutukseenkin. "Artichoke" oli Engelandin vakiinnuttama nimi tälle kasvuryhmälle ja se juontaa kuoritun raapin ulkonäöstä, joka ulkokynsineen muistuttaa latva-artisokkaa. Artinen ei tee varsinaista kukkavartta mutta jotkut artisokat voivat muuttua kovavartisiksi. Jotkut lajikkeet tekevät usein varsiklooneja. Artisten kotouttaminen Suomen oloihin voi viedä useammankin vuoden.
 
Engeland epäili, että jotkut artisten lajikkeet voivat pohjoisissa olosuhteissa ottaa Turbaanien kasvumoodin. Tämä pitää paikkansa. De Re Allii Sativin koeviljelmällä on todettu kaksikin turbaani-moodiin johtanutta muutosketjua artisten Messidor ja Thermidrome suhteen. Artisia koskevan erityisartikkelin voi lukea tästä.
 
Silveriinit (Silverskins) ovat pääsääntöisesti kukkavarrettomia, mutta oikeissa oloissa kasvuvarmoja. Silveriini on ehkä helpoiten tunnistettava kasvuryhmä ainakin jos avaa raapin. Kynsiä voi olla joissain lajikkeissa jopa 20 kappaletta. Silveriini tunnetaan Engelandin järjestelmässä maailmalla nimellä Silverskin, ja kuoret ovat todellakin enemmän hopeaan vivahtavia väritykseltään.
 
Kreolit (Creoles) ovat osoittaneet menestyvänsä Suomenkin oloissa ja tällä hetkellä parhaiten kasvavia kreoleja ovat Rosso di Sulmona ja Burgundi. Kreolin tunnistaa vaatimattomasta ja vain 90 astetta kiehkuroivasta kukkavarresta. Mikään grammantuottaja kreoli ei oloissamme ole. Kreoli nimenä Engelandin järjestelmässä viittaa tietenkin etelään ja espanjalaiseen kynsilaukka-maailmaan. Kreolin kotouttaminen voi viedä jopa 4-5 vuotta mutta kärsivällisyys palkitaan. Rosso di Sulmona on oloissamme tuottanut latvaklooneja joista on saatu kasvatettua yksösiä seuraavana vuonna.
 
Turbaanien (Turbans) nimitys on osuva. Turbaaneilla on lukuisia morfologisia piirteitä mutta helpoiten ne tunnistaa kukinnon muodosta joka viittaa itämaiseen ja etelä-aasialaiseen päähineeseen. Turbaanien kasvutapa alkuvaiheessaan on liljamainen. Turbaani on selvästi aikaisempi sprouttaaja kuin muut kasvuryhmät, ja jopa Suomen oloissa jotkut lajikkeet tuleentuvat heti juhannuksen jälkeen kohtaisen lämpiminä kesinä. Turbaaneihin kuuluu kolme kasvutyyppiä. Eri asia onkin sitten voidaanko ns. artisokka-muuntujat luokitella vale-turbaaneiksi vai pitääkö puhua vain kahdesta eri kasvutavasta.
 
Aasialaisten (Asian) kasvuryhmään kuuluvat lajikkeet tunnistaa kukkavarresta ja kloonien lukumäärästä. Kukinto on papumainen ja klooneja on yleensä vain 4-5. Lehtiä ei ole enempää kuin 5-6 ja sadonkorjuu pitäisi tehdä vähän ennen kuin tuleentuminen alkaa jotta valmiiseen tuotteeseen saataisiin edes muutama ehjä wrapperi eli kuori. Aasialainen nimenä viittaa aasialaiseen alkuperään, lähinnä Kiinaan, Japaniin ja Koreaan. Suomessa menestyviä aasialaisia ovat ainakin Wonha, Ooki Niihon (Iso japanilainen) ja Puk Han (Pyongyang). Kynsilaukan kasvattajan taito mitataan varsinaisesti aasialaisten kanssa.
 
Lasikkaat (Glazed Purple Stripes) on lajikemäärältään pieni kasvuryhmä. Aikaisemmin siitä on käytetty nimitystä lasipurppura ja itse Engeland luokitteli sen läheiseksi ryhmäksi raitisten ja marmoriinien kanssa. Engeland käytti siitä nimitystä Glazed Purple Stripes. Nimitys viittaa kynsien pinnan kiiltoon mutta se on vain yksi ryhmän tunnuspiirteistä. Kloonit ovat samanlaisia kuin raitisilla ja kiehkura tekee usein jopa kaksi kierrosta. Ontto ja toispuolinen kupoli raapin kukkavarren ympärillä on morfeemi josta lasikkaat tunnistaa yhtään kuorta poistamatta. Dna-tutkimus on osoittanut, että lasikkaat ovat Aasialaisten alaryhmä. Engeland luokitteli lasikkaat kuitenkin hyvin samankaltaisiksi kuin raitiset ja marmoriinit. Hyväntahtoisesti voidaan puhua "Engelandin erehdyksestä." Engelandilta jäi huomaamatta muutama asia jotka on syytä kirjata tähän:
 
I Kuoren rakenteen suhteen lasikkaat muistuttavat aasialaisia. Molemmille on ominaista ohuus ja hauraus.
II Varren kasvutapa on erilainen kuin raitisilla ja marmoriineilla.
III Varsi muistuttaa aasialaisen vartta ja vihermassaltaan on yhtä lailla vähäinen.
IV Kuivatun lasikkaan kuoren väri on aivan erilainen kuin raitisilla ja marmoriineilla.

 
Näiden suurten kasvuryhmien lisäksi on yhden tai muutaman lajikkeiden joukkoja ja ns. itämainen ryhmä. 

Puhuttaessa valkosipuli-lajikkeista on vielä syytä puhua ns. luokittelemattomien joukosta joista voidaaan käyttää vaikka nimeä "Oorti." 

Oortit eli mihinkään kasvuryhmään luokittelematto-mat. Nimi Oorti viittaa Oortin pilveen joka viittaa aurinkokuntamme ulko-osissa sijaitsevaan komeetta-pilveen. Oortin pilvestä tulee aurinkokuntaamme aina vierailijoita, komeettoja.

Merkittäviä oorteja ovat ainakin Bjetin, Marino ja kroatialaista alkuperää olevat ns. Sandbergin luokituksessa nimen saanut Vrag (Velica Gorizan alueelta löytynyt lajike). Marinon kasvutavassa on paljon erikoisia piirteitä mutta kyse voi olla Suomessa syntyneen kannan ominaispiirteistä.